10 OIVALLUSTA ARKIKUNTOUTUKSEEN: Musiikkia maestrot! (7/10)
Onneksi ovat ohi ne ajat, jolloin kuulovammaisilta lapsilta evättiin osallistuminen musiikintunneille, koska ”ei ne kuule eikä osaa”. Nykyisin tiedetään ja ymmärretään, että musiikilla on valtava kuntoutuksellinen voima. Kuulovammaiset lapset tarvitsevat musiikkia! Ja tietysti musiikki tuo kuulovammaisille samalla tavalla suuria tunteita ja elämyksiä, koko sateenkaaren kirjon tunnereaktioita ja suuria elämyksellisiä kokemuksia kuin normaalisti kuulevillekin. Musiikin voima on niin iso, että sen kuvailemiseen eivät oikein sanat riitä.
Suomessa puheterapeutti Ritva Torppa on tehnyt pitkäjänteistä tutkimustyötä musiikin vaikutuksesta kuulovammaisten lasten kuntoutumiseen ja puheen vastaanottoon. Myös Lindforsin säätiö on ollut kehittämässä musiikin hyödyntämistä lasten kuntoutuksessa.Torpan ja muiden tutkijoiden tutkimustulokset puhuvat puolestaan, ja kannustavat kuulovammaisen lapsen ympärillä olevia aikuisia tuomaan musiikkia lapsen maailmaan. Kannattaa ehdottomasti tutustua uuteen sivustoon, jossa on paljon tietoa musiikista kuulovammaisten lasten kuntoutuksessa. Tutustu sivustoon TÄÄLLÄ.
Musiikkia kannattaa kuunnella paljon – usein lapset rakastuvat toistuviin rytmeihin ja toistuviin lauluihin. Musiikin rytmin mukana voi tanssia, hyppiä tai vaikka piirtää. Tärkeää olisi myös ohjata lapsia aktiivisiksi musisoijiksi. Eli laulakaa ja soittakaa, vaihtakaa rummuttamisen rytmiä hitaasta nopeaksi, ja äänen voimakkuutta hiljaisesta korvia särkevän kovaksi. Nauttikaa laulamisesta, vaikka yksikään nuotti ei osuisi sille kohdalle, johon säveltäjä oli sen suunnitellut.
Musiikki edesauttaa lapsen kykyä havainnoida puheen erilaisia piirteitä kuten kestoja, sana- ja lausepainon vaihteluita sekä kuulomuistia. Nämä kaikki ovat osa-alueita, jotka ovat usein kuulovammaisille lapsille aivan erityisen haastavia.
Muistakaa itse ja kertokaa mummeille, naapureille ja päiväkodin henkilökunnalle, että musiikki on kuulovammaiselle lapselle tärkeä kuntoutumisen väline. Raikukoon laulu!
Huom! Satakieliohjelma ja Lindforsin säätiö järjestävät yhteistyössä Musiikin aika –koulutus- ja verkostopäivän 5.11.2018. Voit edelleen ilmoittautua aamupäivän webinaariin. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu TÄÄLLÄ.
Lue myös sarjan aiemmat osat:
- Tekniikka on kuntoutuksen kivijalka (1/10)
- Use it or lose it (2/10)
- Kotkan vai pingviinin siivet (3/10)
- Ole oman arkesi Mertaranta (4/10)
- 50 vai 3650 tuntia kuntoutusta vuodessa (5/10)
- Lukeminen (6/10)