Satakieliohjelma 20-vuotta: Tekninen kuulonkuntoutus ennen ja nyt
Pienten lasten kuulontutkimus on ollut hyvin haastavaa 1980-luvulle saakka. Pienten lasten kuulo tutkittiin lähinnä epäsuorasti psykoakustiikkaan perustuen. Lapset reagoivat erilaisiin ääniin hyvin vaihtelevasti. Esimerkiksi lapsen ensimmäisten elinviikkojen ja kuukausien aikana pienet lapset reagoivat voimakkaampiin ääniärsykkeisiin kun taas vanhemmat lapset reagoivat paljon hiljaisempiin ääniin. Herätepotentiaalivasteita, stapediusrefleksiä, leikkiaudiometriaa, audiovegetatiivisia vasteita ym. käytettiin tarkemmassa diagnostiikassa lähinnä yliopistosairaaloissa. Niinpä 1980-luvulle saakka kuulovammaisen lapsen diagnoosi-ikä saattoi olla yksi, kaksi tai jopa kolme vuotta. Ääniärsykkeinä seulonnoissa käytettiin ”uikkua”, helistintä, räikkää, torvea, kalibroituja ääniä tai esim. Ruotsista peräisin olevaa BOEL-testiä (Blicken Orienterar Efter Ljudet).
Lapsiaudiologisten tutkimusten kehitys on ollut huomattavaa viime vuosikymmeninä ja myös vaatimustaso on noussut, sillä kuuloviat on nykyään diagnosoitava ensimmäisten viikkojen tai kuukausien aikana, jotta terapia voidaan aloittaa ja kuulokojeet sekä sisäkorvaistutteet pystytään asentamaan riittävän varhain. Otoakustisten emissiotutkimusten, automaattisen ja taajuusspesifisten herätepotentiaalien ja osin myös ASSR mittausmenetelmien kehittyminen helpottivat vastasyntyneiden ja pienten lasten tarkan kuulovian diagnoosin tekoa.
Sisäkorvaistutteet, kuulokojeet ja apuvälineet
Kuulokojeiden kehittyminen analogisista digitaalisiksi ja digitaalitekniikan kehittyminen on ollut käänteentekevää. Äänenkäsittelytekniikoiden avulla pystytään muokkaamaan kojeesta lähtevää ääntä kuulovikaan paremmin sopivaksi. Lisäksi sen avulla voidaan vähentää hälyäänten häiritsevyyttä.
Hyvin vaikeasti huonokuuloisten tai kuurojen pienten lasten kannalta kuitenkin ratkaisevaa on ollut sisäkorvaistutteiden kehitys. Sisäkorvaistutteet ovat kehittyneet 1980-luvun kaksielektrodisista nykyisiin monielektrodisiin laitteisiin. Istutteet ja niiden säätö- ja ohjelmointistrategiat ovat monipuolistuneet. Suomessa monielektrodiset sisäkorvaistutteet otettiin käyttöön 1990-luvun puolessa välissä. Sisäkorvaistutteet ovat mullistaneet kuuroutuneiden aikuisten ja pienten vaikeasti kuulovammaisten lasten terapian ja antaneet lapsille mahdollisuuden kuulemiseen ja puheen oppimiseen joko ilman viittomia tai niiden ohella.
Laitteiden kehityksen rinnalla on tapahtunut huomattava kehitys vaikeasti kuulovammaisten lasten terapioissa. Yhteistyö koko terapiatiimin, vanhempien, päiväkotien ja/tai koulun, välillä on kehittynyt huomattavasti. Tässä Satakieliohjelma on ollut edelläkävijä ja hyvin tärkeä yhteistyökumppani vanhempien, sairaaloiden ja terapeuttien välillä muiden muassa alueellisten ja valtakunnallisten koulutusten kautta.
Vaikka uudet digitaaliset kuulokojeet ja muut istutteet ovat kehittyneet huomattavasti ja ääntä pystytään muokkaamaan kojeiden prosessoreissa lähes määrättömästi, ongelma on kuitenkin edelleen sisäkorvan puutteellisesti toimivissa aistinsoluissa, kuulohermoissa tai aivojen signaalinkäsittelyssä. Myös istutteiden elektrodien ym. kehityksessä on vielä mahdollisuuksia.
Kuulokojeiden, apuvälineiden ja istutteiden sovitukset, säädöt ja terapiat vaativat myös hyvää osaamista ja kokemusta kaikilta ammattiryhmiltä.
Satakieliohjelman merkitys
Satakieliohjelman kuluneet kaksi vuosikymmentä ovat osoittaneet, että yhteistyö vaikeasti kuulovammaisten lasten varhaiskuntoutuksessa on hyvin tärkeää – kuulon ja kommunikaation merkitys on kasvanut nyky-yhteiskunnassa. Moniammatillisuus ja yhteistyö kaikkien lasta hoitavien tahojen kanssa on välttämätöntä. Tehtävämme on auttaa lapsia kuulemaan ja kommunikoimaan mahdollisimman hyvin. Siinä meille riittää edelleen haasteita. Satakieliohjelman voima piilee siinä, että se on pystynyt kokoamaan yhteistyöhön kaikki eri toimijat niin vanhemmat kuin kuuloalan ammattilaisetkin. Yhteistyö on tuonut kuulovammaisille lapsille sellaisia mahdollisuuksia, joita on ollut mahdotonta saavuttaa muutoin.
Dosentti, LKT Reijo Johansson, Turun yliopisto
