Keveyttä perhearkeen
Keveyttä perhearkeen
Alkuviikolla osallistuin Satakieliohjelman järjestämään nettikahvilaan aiheella ”Vähemmän riitoja, enemmän iloa –keveyttä perhearkeen” lastenpsykiatri evl Riikka Riihosen alustamana. Aihe on hyvin ajankohtainen monessa lapsiperheessä varsinkin, kun lapset ovat pieniä, työelämä nosteessa ja vapaa-ajalle ei meinaa löytyä aikaa kuin ajatuksissa. Eletään elämämme ruuhkavuosia ja tämä voi tuoda painetta ja riitoja juuri sinne arkeen. Riikka Riihonen nosti esiin kolme keskeistä haastetta:rajaamisen ongelmat, väärinymmärrykset sekä yhteistyöongelmat.
Rajaamisen ongelmat ovat aivan varmasti tuttuja jokaisessa lapsiperheessä. Miten saada lapsi noudattamaan esim. mahdollista ruutuaikaa, lopettamaan leikin tai tulemaan ruokapöytään? Lapsi ei tottele, on uhmakas, kiukutteleva tai aggressiivinen. Toisaalta myös me vanhemmat voimme ihan huomaamattakin komennella tai määräillä aivan liikaa. Riikka painotti kovasti ennakoinnin hyötyä. Kun lapsi tietää/näkee mitä, milloinkin tapahtuu, on hänen helpompi jäsennellä tulevaa. Tähän oli vinkkinä esim. viikko-ohjelma, visuaalinen kartta, tulevasta. Vaikka se vie aikuiselta aikaa, auttaa se lasta hahmottamaan arjen menoja. Kartta voi olla aivan minkälainen tahansa: itse tehty tai vaikka netistä tulostettu. Perheen omannäköinen. Itse löysin Pikku Kakkosen www-sivuilta aivan ihanat tulostettavat kommunikaatiokortit, jotka käyvät viikkokalenterin lisäksi moneen muuhunkin leikkiin. Menot ja tekemiset on hyvä ottaa lapsen kanssa puheeksi jo edellisenä iltana. Aivan ehdotonta on myönteinen palaute! Sitä tarvitsevat niin lapset kuin aikuisetkin. Huomaa lapsen onnistumiset, näytä peukkua, ota katsekontakti ja kohtaa lapsi. Anna siis myönteistä palautetta mahdollisimman paljon.
Vanhempi: ”Miksei hän tee mitä sanon?!” Lapsi: ”Miksei hän ymmärrä minua?”. Väärinymmärrykset ovat ihan päivittäisiä kompastuskiviä meidän ihmisten välisessä viestinnässä. Lapsiperheessä tämä korostuu, kun meidän aikuisten ja lasten odotukset eivät kohtaa. Lapsi voi kieltäytyä mukavistakin jutuista väärinymmärryksen takia tai ohjeen saadessaan lapsi tekeekin jotain aivan muuta. Aikuisena sinä pystyt vähentämään väärinymmärryksiä olemalla johdonmukainen ja selkeä. Ota lapseen katsekontakti, jotta tiedät, että lapsi kuulee ohjeistuksen. Ohjeiden on oltava lyhyet, ytimekkäät ja ”vesiselvät”.
Yhteistyöongelmat vanhemmilla heijastuvat helposti ja huomaamatta lapseen. Vanhemmilla voi olla kasvatuksellisesti täysin eri linjat, mitä tehdään ja miten. Voi olla riitoja ja erimielisyyksiä. Lapsi kärsii joutuessaan välikäteen, energian mennessä miettimiseen miten olla kenenkin vanhemman kanssa ja millä tavalla. Erityisesti nämä ongelmat nostavat päätään erotilanteissa ja uusperheissä. Tärkeintä olisikin pitää yhteiset kasvatukselliset päälinjat, vaikka pitäisikin välillä höllätä omista mielipiteistään ja tulla toista vanhempaa vastaan. Vanhemmat kuitenkin pelaavat samassa joukkueessa, jonka päätähtinä ovat lapset.
Itsekin kahden pienen lapsen äitinä sain paljon mietittävää tiistai-illan nettikahvilasta. Hoksasin asioita, joissa toimin oikein ja myös asioita, joissa voisi olla petrattavaa. Päällimmäisenä jäi mieleen ennakoiminen ja rutiinit. Niiden tärkeyttä pienen lapsen elämässä ei voi vähätellä eikä kiistää.
Tässä vielä muutamia oivalluksia illan keskustelusta:
- tehdään perhearkeen rutiineja
- käydään yhdessä sunnuntaisin luistelemassa ja otetaan kaakaot mukaan
- vietetään lauantaisin elokuvailta kaikilla herkuilla
- tehdään sitä mistä omassa perheessä nautitaan ja mistä myös vanhemmat nauttivat
Ja muistakaamme: meidän arkemme on lapsiemme lapsuus. Tehkäämme siitä riittävän hyvä juuri meille!
-Laura
Pikku Kakkosen kommunikaatiokortit löydät täältä