VIERASKYNÄ: Mualiman navan optimisti
Kun äiti on kotoisin Kainuusta, isä Satakunnasta, tavanneet toisensa Helsingissä ja muuttaneet Viinijärvelle Pohjois-Karjalaan. Ja jos oma tie kulkee sieltä Tampereen ja Kajaanin kautta Pohjois-Savoon Siilinjärvi-Kuopio –akselille, onko silloin mistään kotoisin. Vai onko kotonaan ehkä joka paikassa. Kenties jälkimmäinen.
No ainakin nykyisin on usein maailman navalla – tai mualiman – eli niin kuin Kuopion torilla lukee ”Center of the universe”. Savossa olen elänyt lähes puolet elämästäni, ja se on paljon se.
Psykologi minusta tuli vähän kiertotietä. Opiskelin ensin nuorisotyöntekijäksi Tampereella ja jatkoin sitten psykologiksi. Aina olen tehnyt töitä lasten ja nuorten sekä perheiden kanssa, olen erikoistunut kasvatus- ja perheneuvontatyöhön.
Nykyisellään toimin Kuopion yliopistollisen sairaalan foniatrian poliklinikan psykologina, vastuulleni kuuluvat mm. kielelliset vaikeudet, oppimisvaikeudet ja kuulovammat. Olen myös sairaalamme edustaja Satakielen ohjausryhmässä. Joten kuuloasiat ja kuuloihmiset ovat lähellä sydäntäni. Ovat olleet koko sen 22 vuotta, minkä olen täällä ollut.
Ostin Satakielestä kerran tyttärelleni lahjaksi pipon, jossa luki: Ei kuulu mulle! Olen itse aina ajatellut, että jonkun asiat pitää kuitenkin hoitaa – se joku on vaan usein hukassa. Joten hoidan usein asioita, joita kukaan muu ei ota hoitaakseen. Ihan sillä että ihmiset tarvitsevat apua, tukea ja ohjausta.
Minusta elämän tarkoitus on olla toisille ihmisille hyvä. Ihmisille niin lähellä kuin kaukana, työssä ja vapaa-aikana. Jokaisen pitäisi yrittää tehdä maailmasta parempi paikka niillä keinoilla, jotka hänen ajatusmaailmaansa sopivat. Näin kolmen lapsen äitinä ja yhden mummina haluaa nähdä elämän niin, että sillä on jatkuvuutta.
Työni foniatrialla on paljon lasten sekä nuorten kykyjen ja taitojen arviointia. Teen heidän kanssaan tutkimustehtäviä, testejä, joiden tarkoituksena on selvittää, miten mm. lapsen kielelliset taidot, muu kehitys, lukeminen ja kirjoittaminen sekä oppimisen valmiudet ovat edenneet. Arvioinnin pohjalta sitten tehdään kuntoutussuunnitelmaa ja mietitään tukitoimia kehityksen ja oppimisen tueksi, joskus yhdessä myös puheterapeutin tai foniatrilääkärin kanssa.
Itse annan mielelläni ohjausta vanhemmille, kouluille ja myös kollegoille lapsen kehityksen tukemisesta ja hyvistä harjoitteista taitojen eteenpäin viemiseksi. Tykkään miettiä ideoita lapsen arjen tukemiseen, käyttäytymisen ja tunteiden säätelyyn sekä oppimisen vahvistamiseen. Minussa asuu myös pieni nörtti – seuraan aika aktiivisesti uusia nettiharjoitusohjelmia ja muita sovelluksia. Jaan sitten niistä innoissani tietoa muillekin työpaikkapalavereissa. Olen myös ylläpitäjänä yksikkömme intranetissä, jonne saan laitettua mielenkiintoista materiaalia ja linkkejä työmme tueksi.
KYSissä foniatria hoitaa kuulovammaisten asioita, meillä ei ole korva-, nenä- ja kurkkutaudeilla erikseen psykologia tai puheterapeuttia. Olisi kyllä tarpeen. Tällä hetkellä joudumme miettimään paljon, mihin resurssimme käytetään ja kuka sitä eniten tarvitsisi. Tapaan pienet lapset ja perheet ennen sisäkorvaistuteleikkausta, vähän isommat kuulolapset ennen esikouluikää, välillä työikäisiä kuulon heikkenemisen, implantoinnin ja tinnituksen merkeissä sekä ikäihmisiä implanttiasioissa.
Paikallisen kuuloyhdistyksen kanssa on tehty yhteistyötä mm. Hiirenkorvalla, Horökorvalla ja Korvamato –tilaisuuksissa, joissa olen käynyt puhumassa jaksamisesta ja itsehoidosta. Nämä savolaiset ovat keksineet päivilleen varsin mielenkiintoisia, ihania nimiä.
Tykkään opettaa ja jakaa tietoa muillekin. Pätevöidyin tuossa työn lomassa psykologian opettajaksi, nykyisin opetan lähinnä lääkäriopiskelijoita vähintään kerran kuussa. Heille olen yrittänyt tuoda esille, että muistaisivat kohdata vastaanotolla – ei tautia tai diagnoosia, vaan ihmisen. Kuulla, kuunnella, ymmärtää.
Kuulo- tai näkövammaisen kohtaamisesta on heitä myös yritetty parhaamme mukaan valistaa. Toivottavasti oppi menee perille heidän arkeensa. Samoin maahanmuuttajien asiat ja tulkkien kanssa työskentely on lisääntynyt paljon, siihen tarvitaan ohjausta ja opetusta.
Olen ajatellut, että vaikka on tärkeää olla hyvä psykologi, vielä tärkeämpää on olla hyvä ihminen. Yksi kollegani sanoi minulle kerran, että sinä olet kyllä pudonnut optimistien taikajuomapataan. Voi olla, mutta ei elämä kenelläkään ole aina yksinkertaista. Haasteita tulee matkan varrella kaikille.
Yksi terapeuttinen keino on kirjoita – lue – polta. Kirjoita tuntemuksesi paperille ja lue se itseksesi. Ei sitä tarvitse kenellekään näyttää, voit halutessasi heittää sen tuleen. Saattaa helpottaa, ja ainakin saa tunteen itsestään ulos.
Minun yksi keinoni selviytyä vaikeista asioista on kirjoittaa runoja. Mutta myös iloista voi kirjoittaa. Yhtenä jouluna kirjoitin runojoulukalenterin, työkavereiden antamista sanoista runon kalenterin joka päivälle. Tässä teille yksi tontturuno – ja oikein hyvää joulun odotusta.
Punainen takki ja lakki
onneksi en
mustavalkoinen
kyllä elämässä pitää olla väriä
ja vaaleanpunaiset silmälasit!
Erja Välisalo-Leinonen
psykologi
KYS Foniatrian poliklinikka
