SATAKIELI TUTUKSI: Vertaistukihenkilötyö ja työnohjaus – terveiset isovanhempien viikonlopusta Rovaniemeltä
Vertaisuutta, koulutusta, yhteistä jakamista ja virkistäytymistä
”Mitä teille kuuluu? Olette olleet mielessä! Onko meidän vertaistukiporukka kasvanut tässä välissä?” ja joukko muita iloisia huudahduksia, sekä puheensorinaa täytti perjantai-illan. Meitä on pieni, mutta sitäkin intiimimpi porukka ja joukkoon mahtuisi lisääkin isovanhempia.
Viikonlopun teemana oli ”Hyvinvoinnilla myötätunto uupumusta vastaan”. Vertaistukihenkilönä toimitaan monella tasolla. Ollaan vertaisia toiselle isovanhemmalle ja toisaalta ollaan mukana lasten perheiden matkassa sekä seuraamassa lastenlasten elämänvaiheita. Elämäntapahtumat pysäyttävät välillä, pudottavat joskus polvilleen. Moni mukana olleista pystyi kuvaamaan, kuinka raastavaa on kuulla läheisen äänestä, ettei kaikki ole hyvin. Silti päätämme kulkea rinnalla kuunnellen ja toisen tilanteeseen eläytyen. Tärkeitä paikkoja olla tukena ja tärkeitä paikkoja tunnistaa omaa kuormittumista, sekä oman kehon tapoja reagoida stressaaviin tilanteisiin. Pohdimme monelta näkökulmalta, kuinka tunnistamisen lisäksi voisin kuunnella itseäni, tunteitani, kehoani ja tunnistaa voimavarani. On myös oma juttunsa siinä, että oppii suojaamaan itseään ja antamaan itselleen siihen luvan, kun omat uskomukset saattavat ohjata asettamaan aina muut itsen etusijalle.
Isovanhemmuus on kultaakin kalliimpi asia. Tässäkin porukassa vaihdettiin kokemuksia hurjimmista ralliharrastuksista yhteisiin näpertelyhetkiin. Lastenlasten kuvia katsellessa ja omia isovanhempia muistellessa piirtyi eteen tarina sukupolvienketjusta, jossa jokaisella on omanlainen paikkansa. Isovanhemmat kuvasivat, kuinka iän myötä kiire on jäänyt taka-alalle ja vilkkainkin pappa jaksaa nyt keskittyä vuolemiseen tai luonnon ihailuun. Ikä menettää merkityksen ja yhä useammin löytää nuorten seurassa itsestään ikuisen lapsen.
Fysioterapeutilta saimme teoriaa ja käytännön tietoa hengityksen merkityksestä kehon toimivuudelle, liikkumiselle ja terveydelle. Kuulimme myös hyvän ja pahan stressin vaikutuksesta hermostoon ja omaan kehoon. Pääsimme tekemään kehon tasolla harjoituksia, jotka auttavat tiedostamaan ihan konkreettisesti mitä minussa tapahtuu. ”En ole ennen ymmärtänyt, että voin ajattelemalla ohjata hengitystäni oikeaan ja vasempaan nivuseen”, ”Miten nämä olkapäät saa pysymään alhaalla, kun aina alan hengittää siellä”, ”Niska- ja hartiakivut voivat siis johtua siitä, että käytän liikaa apuhengityslihaksia, enpä ajatellut, että hengitän hartialihaksilla”. Isoja oivalluksia ja kotiharjoituksia rikkaampana päätimme lauantaipäivän.
Illalla nautiskelimme Myrskyluodon Maija-esityksestä kaupunginteatterissa. Päivän päättyessä ilmassa oli tyytyväistä hyrinää ja lämmintä yhdessäoloa.
Sunnuntaina sukelsimme alitajunnan vietäväksi ja maalasimme Aito Art-metodia hyödyntäen, jossa käytetään maalaamisessa ”väärää kättä”. Pinkopohjille syntyi värien tanssia ja rauhoittavia kuvioita, joille jokainen antoi oman tarinansa. Maalauksia katsellessa syntyi iloisia ja vähän hämmentyneitä tunnelmia siitä, että oli onnistunut luomaan kankaalle elämän koko värien kirjon tai sielunmaiseman tunturista, oman luolan, ”sinnituvan” tai ”mökötyshuoneen”. Miten minun mieleni synnytti tämän kuvan, vaikka en sitä alussa ajatellut? Ja kas kun kuvaa katsoo toisin päin, niin tunnelma muuttuu. Kahvin jälkeen tauluja ihailtiin uusin silmin ja ihmeteltiin, että minäkö tuon tein, siinä on minun voimakuvani.
Kehollisten ja toiminnallisten menetelmien käyttäminen avasi sisäisiä maailmoja meidän kaikkien nähtäville. Tietoisuuden lisääntyminen iän myötä tuo lisää rauhaa omalle olemiselle, joka kiteytyy yhden isovanhemman sanoin ”Minulla ei enää ole niin kiire ratkaista asioita”. Olemisen tilasta ja kuuntelemisen mahdollisuudesta meillä jokaisella lienee opittavaa. Vertaisuus vahvisti ja viikonloppu virkisti, joten kotimatkalle lähti voimaantuneita isovanhempia kohtaamaan läheisiään, huolehtimaan itsestään ja ennen kaikkea jakamaan saamastaan toisille rinnalla kulkijoille.
