10 OIVALLUSTA ARKIKUNTOUTUKSEEN: Use it or lose it (2/10)
Arjen toimivuuden, hetkessä elämisen ja hetkiin pysähtymisen tärkeyttä ei voi liikaa alleviivata. Se on ehdottoman tärkeää! Silti pyydän usein pienten lasten vanhempia katsomaan elämää myös pitkillä valoilla. Pitkät valot hetkeksi päälle ja katse tulevaan: Millaisia asioita haluaisimme lapsen osaavan tai tekevän vaikka kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Millaista kieltä – tai kieliä – lapsi käyttää, kuinka hän on vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja millaisia asioita hänen arkeensa kuuluu.
Pitkien valojen valokeilassa näkyviin asioihin vaikutetaan tänään, siinä arjessa ja niillä valinnoilla, joita nyt lapsen puolesta ja kanssa teemme. Kuulostaako pelottavalta? Ihan varmasti. Kuulostaako höpötykseltä? Ehkä, mutta se on silti tärkeää. On nimittäin tärkeää tiedostaa, että ne asiat, joiden eteen teemme töitä lasten ollessa pieniä, vaikuttavat lapsen arkeen myös aikuisina.
Pienen lapsen aivot ovat hyvin muokkautuvat. Aivoissa vallitsee viidakon laki: use it or lose it – käytä tai kadota. Monia asioita voi (huh, onneksi!!) oppia ja opetella aikuisenakin, mutta pienten lasten aivoissa yhteyksiä ja oppimista syntyy selvästi nopeammin ja helpommin. Varhaiskuntoutus vaikuttaa, koska aivot ovat plastiset.
Siksi on tärkeää, että kuulonkuntoutus aloitetaan varhain, kun lapsen aivot ovat vielä hyvin muokkautuvat. Tämän vuoksi esimerkiksi sisäkorvaistutteet pyritään leikkaamaan lapsen ollessa noin vuoden iässä, kuulokojekuntoutus aloitetaan usein jo paljon varhemmin. Puhutun kielen kehityksen kannalta on tärkeää, että ne aivot saavat auditiivista stimulaatiota (puhe, laulu, ympäristön äänet) sekä laadullisesti että määrällisesti riittävästi mahdollisimman varhain . Sen vuoksi taas kuulonapuvälineiden säännöllinen käyttö on hyvin tärkeää (lue postaussarjan 1. osa).
Arjen huiskeessa on hyvä muistaa, että luku- ja lauluhetket, keskustelut kastematojen äärellä tai kaupan parkkipaikalla sekä toistuvat tunnesanojen tai vaatteiden nimeämiset ovat ehkä lyhyillä valoilla katsottuna merkityksettömiä hetkiä – ehtii kai sitä myöhemminkin. Mutta pitkillä valoilla katsottuna juuri ne ovat niitä tärkeitä hetkiä, niitä hetkiä, joiden vaikutus ulottuu pitkälle aikuisuuteen. Niissä hetkissä kehitetään kieltä, jolla lapsi tekee uraansa aikuisena. Niissä arjen pienissä hetkissä luodaan valmiuksia kohdata toisia ihmisiä, luoda suhteita ja muuttaa maailmaa.