Nuorten minileiri – ystäviä ja vertaisiloa
Syysterveiset minileiriltä!
Tämän vuoden minileiri järjestettiin Imatralla, lähellä Venäjän rajaa 29.-30.9.2016. Porukkamme kerääntyi kokoon aamupalatreffeille Imatran valtionhotelliin, jossa tultiin toisille tutuiksi. Kiersimme hotellissa asiantuntevan oppaan kera, joka kertoi sen historiasta ja Harmaasta rouvasta, hotellin vakioasukkaasta. Harmaan rouvan sanotaan liikkuvan ja järjestelevän paikkoja öisin erityisesti hotellin 2. ja 4. kerroksessa. Erityistä huomiota saivat myös arkkitehdin suunnittelemat yksityiskohdat hotellin ulkoseinillä. Kamerat räpsyivät kovasti ja sosiaalinen media täyttyi kuvista.
Minileirin nuoret pääsivät omaan rauhaansa Satakieliseminaariin saapuneilta aikuisilta, kun siirryimme Imatran kylpylään. Kylpylässä päästiin aloittamaan työpajatyöskentely. Jokaisella oli mahdollisuus pohtia yksin ja ryhmässä sitä, millainen itse on ja millaisia unelmia olisi liittyen omaan tulevaisuuteen. Nuoret rakensivat pienemmissä ryhmissä elämäntarinoita, joissa esiteltiin valitun päähenkilön eri elämänalueita. Tarinat olivat hyvin mielikuvitusrikkaita ja hauskoja! Työpajatyöskentely aktivoi pohtimaan omaa ammatillista tulevaisuutta, omia toiveita ja haaveita.
Yhteinen aika leirillä oli sitä parasta ja uusia ystävyyssuhteitakin syntyi . Uimisen ja muun toiminnan keskellä näkyi hymyjä ja kuului naurua. Ohjaajille, Ninalle ja Soumitrolle tuli sellainen olo, että leiri oli jälleen onnistunut.
Iloisin terveisin
Nina, leirin vastuuohjaaja