Seminaarisäpinää
Satakieliseminaariin on aikaa vielä nelisen kuukautta, mutta kulisseissa on käynyt täysin hyörinä jo monen kuukauden ajan. Ensimmäiset linjaukset hahmoteltiin, ja lyötiin lukkoon, jo ennen Seinäjoella juhlittua seminaaria, ehkä vuosi sitten tähän aikaan eli vajaa puolitoista vuotta ennen h-hetkeä. Nyt on palapelin kokoamisen aika.
Seminaarilla – kuten koko Satakieliohjelmalla – on selkeä tavoite, jota kohti naputtelemme konetta ja puhumme puhelimessa korvat punaisina joka päivä. Tavoitteena on, että jokainen kuulovammainen lapsi saa kasvaa pienin askelin täyteen mittaansa. Tavoitteen saavuttamiseksi on tärkeää, että me ympärillä olevat aikuiset tiedämme riittävästi, ymmärrämme riittävästi ja osaamme soveltaa tietoamme jokaisessa arjen tilanteessa lapsen kanssa. Ihmeitä ei tapahdu, ihmeitä tehdään.
Ai mitä me sitten teemme? Kaikkia keskusteluja ja mutkia en voi paljastaa – Satakieli on perheohjelma – mutta seminaarin järjestämiseen liittyy noin tuhannen kohdan lista, joista jokainen on tärkeä. Kun jokainen pienikin palanen on mietitty, suunniteltu ja päätetty, sujuu seminaari vaivattomasti, kliseisesti sanottuna: kuin tanssi. Viime viikolla säntäilimme taittoon ja painoon lähteneen ohjelman kanssa, olimme yksimielisiä, ettei lime ole keltainen, ihastelimme graafikon nopeutta ja taittonäkemystä, kirosimme meiliohjelmasta puuttuvaa ominaisuutta, jolla posti saavuttaisi tavoitellun henkilön safarilta, uimasta, nukkumasta tai lentokoneesta. Ja lopulta heitimme virtuaaliset yläfemmat, kun saimme graafikolta odotetun viestin: ”Painossa on!”
(Virtuaalinen yläfemma on muuten taitolaji. Tällaisessa modernisti toimivassa tiimissä, jossa kukaan tiimin jäsenistä ei asu samalla paikkakunnalla, oppii monenlaisia tärkeitä asioita.)
Viime viikkoa voi kuvailla yhdellä sanalla: seminaarisäpinä. Seminaarisäpinällä tarkoitamme tilanteita, joissa joku iso, tai pieni, asia aiheuttaa hetkellistä pulssitason nousua, sähköpostitulvan, pieniä sarjallisia pomppuaskelia tai tarvetta useille pikaisille puhelinpalavereille. Yleensä kaikkea tätä yhtä aikaa. Säpinähetket tulevat kuin valtameren isot aallot – välissä on aina pienempiä laineita. Seuraava isompi aalto on odotettavissa ensi viikolla. Olemme valmiita ottamaan nenästä kiinni ja hyppäämään sekaan.
Seminaariohjelma lähtee jakoon näillä hetkillä ja ohjelma julkaistaan netissä perjantaina 27.5.2016. Samalla avataan myös ilmoittautuminen. Pysy kuulolla!