Kuulumisia kentältä: Terveisiä kompressiosukalta
Hei kaikki!
Olen retro-kuntoutusohjaaja, suorastaan kierrätetty. Työskentelin ensimmäisen etapin lasten kuulon kuntoutusohjaajana 90-luvun lopulla ja nyt olen iloisella toisella kierroksella. Taitavasti muotoiltuun pyyntöön langenneena lupasin tässä pohtia kuntoutusohjauksen vinkkelistä elämänmenoa. Lukijalle tiedoksi, että yksityisyyden suojaamiseksi myöhemmin tekstissä mainitut henkilöt eivät ole jäljitettävissä eivätkä kaikki edes todellisia. Osan matkakumppaneistani olen kohdannut vuosia sitten ja osan olen mallintanut omassa päässäni. Kokemukset, tunnelmat ja ajatukseni ovat aitoja.
Talvi kului pimeillä poluilla ja hyisillä laduilla. Eräänä maanantaina alkuillan pikkutirsojen jälkeen kampesin lenkkivaatteisiini ja ulos alkukevääseen. Lumet olivat sulaneet, tuttu maisema näytti paljaalta ja uudelta. Tien pientareen takut muistuttivat stailaamattomasta tyylistäni. Kevätiltaan oli lähtenyt muitakin. Tuossa puskee kesäkuntoa kohti poliklinikan ylilääkäri; jonojen purku, hoitotakuu ja sote-uudistuksen varjo varmaankin hartioillaan. Läheisen yläkoulun englanninopettaja tepastelee shelttinsä kanssa Siwan suuntaan. Kuinka inspiroivasti hän kuljettaakin oppilaitaan vieraan kielen saloihin ja kultuuriin. Kannustava, apuvälineisiin reippaan myönteisesti suhtautuva ja oppimisympäristöjä uusiksi ajatteleva opettaja on huonokuuloisen oppilaan pelastus koulutiellä. Lammenrannalla huomaan pariskunnan käsikkäin istumassa. Kesän rippileirit odottavat. Tuolla, neitokaisen myssyn alla kimaltelee timantti mustan kuulokojeen koristeena. Ei näy, mutta tiedän. Onnistunut TET-jakso takana, vaikka paikan valinta aiheuttikin hieman päänvaivaa. Asiakaspalvelu sujui hienosti palvelusilmukan kanssa. Ammatinvalinta ja elämä edessä, toivottavasti tulevaisuudessasi on enemmän mahdollisuuksia kuin esteitä.
Tästä päiväkodista lähti matkalle ensimmäinen implanttikojeen käyttäjä urallani ikinä, siis 20-vuotias opiskelija nykyään. Hän halusi itse viedä ammattikorkeakoulun opettajille opiskelun apuvälineensä ja opastaa käyttöön. Ei siinä ammattiapua tarvittu. Tavoite siis saavutettu. Kuntoutusohjauksen kansallista nimikkeistöä ja Gas-tavoitteistoa lainatakseni on “ohjattu ja rohkaistu asiakasta toimimaan omien asioidensa hoitajana, tavoitteena kuntoutujan toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen, hyvinvoinnin ja työllisyyden edistäminen”. Pitkäksi nuorukaiseksi ja oman elämänsä asiantuntijaksi oli kasvanut. Viittomanimen ja lempisarjakuvat muistan vieläkin.
Pinkit kompressiojuoksusukat suhahtavat ohitse -maratoonari liikkeellä. Iloisen pinkit kuulokojeet valittiin tänään myös yksivuotiaalle prinsessalle. Vanhempien helpottunut ja innostunut tunnelma jäi mieleen; nyt lapsemme kuulee, kuulon kuntoutus voi alkaa. Kumppanuutemme perheen kanssa on hiirenkorvalla.
Lenkki jatkuu ja huomaan pohtivani, että kuntoutusohjaajan työn keskeinen tavoite on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Siis haloo työnantaja, tarkoitan tarpeettomaksi, ei työttömäksi. Kuntoutuminen on onnistunut silloin, kun lapsen tai nuoren elämä sujuu, omat vahvuudet löytyvät ja keinoja haasteiden voittamiseen on matkaeväänä. Joskus kuntoutusohjaukseksi riittää yksi tapaaminen, toisinaan yhteinen matka kestää vaikkapa 18 vuotta. Kestävyysurheiluunkin voisi työtään verrata. Maratoonari treenaa uutterasti, jalkaa tukee pinkki juoksusukka ja askel kevenee. Harjoittelemalla minäkin opin, uteliaisuutta ja sinnikkyyttä tarvitaan. Olisinpa myös kuin kompressiosukka, mielellään sellainen raikas! Tukisin oikeissa kohdin, joustaisin tarvittaessa, kestäisin matkassa pitkään.
Tutut maahanmuuttajaveljekset palauttavat hikisukkafilosofin maanpinnalle. Käsipäivää, kiitos, kiitos hyvää kuuluu, tulkki on varattu, kyllä vaan. Isossa sairaalassa tavataan, jos ei sitten kotikäyntiä sovittaisi…
Kevätterveisin Maarit Rusanen
