Naurua ja pohdintaa Villa Elbassa
Saavuin Villa Elbaan perjantai-iltana lumisateen saattelemana. Villa Elba nautti jo hiljaisuudesta ja pihaa värittivät monet valot eri rakennuksissa ja naapureiden tonteilla. Tunnelma oli talvinen, ehkä vähän raskaskin. Kun pääsin päärakennukseen, kuuluivat ensimmäiset naurun äänet iltapalan ääreltä. Paikalla oli ryhmä nuoria, joilla oli viikonvaihteen tuntumaan sama missio Villa Elbassa: tulla vertaistukihenkilöiksi ja syventää omaa tietämystään tästä toiminnasta. Tervehdin nopeasti Soumitron, joka oli tullut työparikseni tälle kurssille. Nuorten kanssa kerrattiin perjantaina yhteisiä pelisääntöjä, joiden mukaan toimittaisiin. Ryhmä oli toisilleen osittain tuttua, joten leikkien tavoite oli ”rikkoa jäätä” ja luoda yksi ryhmä. Illalla mökeissä tutustuttiin ja keskusteltiin vilkkaasti. Jossain kohtaa vihelsin keskustelun poikki, jotta nuoret malttaisivat siirtyä yöpuulle.
Lauantaiaamu lupasi hyvää ja kaunista: aurinko nousi kimaltelevan lumen päälle ja toi kevätkaipuun. Tuntui että talven selkä notkahti ja alkoi kurkottaa kevättä kohden. Nuoret nousivat aamupalalle kanssamme, minä neljän tytön voimin omasta mökissämme ja Soumitro yhden nuoren herran vahvuudella omastaan. Aamupalalla tunnelma oli mukava ja nuoret ottivat paljon kontaktia toisiinsa. Oli aika lähteä työskentelyyn.
Maarit ja Ritva tekivät nuorten kanssa omaa työskentelyään aamupäivän ja iltapäivän. Vapaa-aika koitti päivällisen jälkeen, jolloin kokoonnuimme yhteisen ohjelman pariin. Leikkeinä oli muun muassa lentävää mattoa, jossa nuorten tehtävä oli yhteisesti yrittää kääntää mattoa siten, että seisoivat kokoajan sen päällä. Toisena leikkinä meillä oli sanomalehtitornin rakentaminen sanomalehtien ja maalarinteipin avulla. Muuta ei ollut lupa käyttää. Ryhmä jaettiin kahtia ja joukkueiden oli tarkoitus keskenään yrittää saada aikaan mahdollisimman korkea torni, joka seisoisi itsekseen, ilman tukea. Tämän jälkeen keskusteltiin siitä, millaisia rooleja kukin tunnisti itsessään pienryhmässä. Tämä saikin vähän keskustelua aikaan.
Seuraava leikki vaati vähän heittäytymistä: jokaisen piti ringissä sanoa hampaita ja ikeniä näyttämättä seuraavalle jokin eläin. Nauraminenkin oli tässä kohtaa kiellettyä, tai pelistä tippui pois. Tämä tehtävä kirvoitti muutamat makeat naurut. Illan viimeisessä tehtävä oli Soumitron vetämä musavisa. Piti arvata kappale, joka soitettiin YouTube-palvelusta. Tämä oli varmaan illan suosituin leikki. Huoneessa kajahtivat esimerkiksi Mikael Gabriel, Roope Salminen ja Sanni. Ohjaajille uutena kappaleena tuli tietoon Juha88. Kiitos vielä siitä.
Illalla vielä pelattiin mökissä Uno-peliä ja hassuteltiin porukassa. Uni tuli tänä yönä nopeasti, kun siirryttiin päivän jälkeen yöpuulle. Tunnelma näytti olevan mukava ja hyviksi kavereiksi oltiin jo ehditty tulla. Sunnuntaina oli vielä muutaman tunnin työskentely Ritvan ja Maaritin kanssa ennen kotiinlähtöä. Nuoret taisivat vaihdella keskenään puhelinnumeroita, joten tavoite onnistuneesta kurssista taisi tulla moninkertaisesti saavutetuksi.
// Nina Laaksonen, nuorten ohjaaja